Suomi keskustelu kuhmo seksi saappaat

0

suomi keskustelu kuhmo seksi saappaat

Iskä meni Alkoon ja läksin hitaasti kävelemään. Vaalea tyttö nahkaminari ja korkkarit saa herrasmiehet kyselemään ajo ohjeita. Mikäli on halukas antamaan ei tarvitse kävellä jalkojaan rakoille. Kesällä on liikkeellä muitakin, kuin ällöttäviä amislaisia. Kaikki Kuhmolaiset pojat on amiksessa. Niillä on kynnenalukset mustat ja henki haisee ällölle. Autotkin haisee hirveelle, eikä ne osaa puhua kuin autoista ja sekoilusta. Hyi mua oksettaa amislaiset. Saa mun kikattavat kaverit pitää ne. Ihanaa illalla saa taas kunnon kyytiä.

Tulisuudelmalle suosittelen ehkäisyåilleriksi asperiinia. Pilleri laitetaan polvien väliin. Niin kauan kun pilleri pysyy paikoillaan on ehkäisy kunnossa. Tiedättekö sen kaupan kassan, joka värjää hiuksensa?

Annoin hänelle mustan samettinauhan kaulan ympärille. Minä en ainakaan usko tuon tulisuudelman juttuja. Blondeja pidetään tyhminä, minä en ole. Tanja Karpela oli ministeri ja kihloissa pressan kanssa. Minäkin lähen vielä Hesaanå.

Tee ootte niitä sätkää vetäviä amislaisia. En teidän kyytiin lähe. Olen samaa mieltä, että täällä miehet haisevat pahalle. Mitä vanhemmiksi he tulevat sen pinttyneempi haju on. Monen asuntokin haisee homeelta ja se tarttuu. Mutta, muista vain tyttökulta, Maalla on puhdas multa. Jalat vie alta sulta Viekkaat herrat Helsingin. Viisaat ihmiset eivät arvostele toisia, eivätkä luokittele mitä kukakin on.

Tolla menolla voi olla, ettet kelpaa etes niille tupakoiville amislaisille. Se komea mies tuoksuu ihanalle, eikä koskaan pahalle: Voisinpa haistella vähän juuri nyt. Toyota Corolla on auto jota inhoan. Iskä ostaa aina Toyotan, onneksi sentään Avensiksen nykyisin. Sitäpaitsi lukiolaiset ovat liian kokematomia tytölle, joka haluaa kokemuksia. Aikuinen mies ja Mersu. Mä aion päästä pitkälle. Hyppää taksiin joka on mersu se vie sinut niin kaus kuin haluat. Xins miten kuvittelet, että taksikuski kelpaisi tytölle, joka on rintava blondi.

Näin nuorena, jos on isot rinnat, niin aikuisena naisena ne on valtavat. Sitäpaitsi aion pitää kropan kunnossa. Mulle kelpaa vain tasokas mies. Äiskä sanoi, että hyväksy vain sellainen mies joka saa sut märäksi.

Iskä kehoti ottaa mies jolla on hyvä ammatti. Siis palomies jolla on mersu ja letku jolla kastella. Surkastuneet sukupuolielimet Ei varmaan ole paras vaihtoehto elämänsä alussa olevalle kiihkeälle blondille. Palomies jolla on kylän suurin kypärä ja letku letkeä on toista. Niillä liksoilla ei vaan kunnon Mersuja ostella. Se komea mies on niin kohtelias, että avaa naiselle oven ja vie ulos syömään. Miksi kaikki miehet eivät ole samanlaisia?!

Onneksi eivät,on hyvä että on muitakin kuin stereotypioida. Jokohan firekiss on saanut uudet kengät jalkaansa laitettua. Aktiivinen ketju ,sata viestiä tyhjästä asiasta. Lentiirassa on puutteisiä ämmie joilta kollehtia löytyy piirongin laatikosta kun persjalkaukonkääpä on saunomassa vertaistensa parissa. Vesku Loirilla on tungosta naisista Lenitaa myöten kehuvat kyvykästä miestä.

Eipä taida Kuhmosta löytyä ,autonromut munanjatkeena raukoilla ,. Loirolla ei ole edes ajokorttia. Hän ajaa ihan muuta kuin autoa. Jollakin saatta olla lippu Porin Jazzeihin Loiron konserttiin. Pistäytyy varmaankin konsertin jälkeen jatko kemuissa.

Toivottavasti ei ketään ketuta. Loirollaa oli tosi hyvä konsertti. Tuleeko Anglialla vai Sierralla. Teuvo on ällö amislainen. Sierra sammui kerran levikkeellle ja heti oli kuskin käsi rinnoissa ja haarovälissä.

Minä olen nuori, mutta tahdon tasoa. Amislaisille kelpaa meidän koulusta ne kikattajat ja pulleat. Ei ole synti olla amislainen, mutta on se suvulle suuri häpeä. Kuhmon komein mies ei ollut rompetorillakaan. Oli monta muuta, mutta ei ollenkaan niin hyvännäköistä. Voi että sillä miehellä on lihaksikkaat ja karvaiset käsivarret!

Oletko käväissyt Korkeasaaressa äskettäin? Komealla miehellä vaan nähnyt tosi karvaiset kädet ;. Ei mennyt rahat hukkaan, kun ostin nahka minarin ja korkokengät viimeisillä lapsilisilläni.

Nt ei tartte sietää enää niitä pullaa ja karkkia mussuttavia kavereita, jotka eivät mahdu mekkoihinsa. Ei tartte kuunnella kikatusta, kun likat puhuvat poikaystävistään. Enää ei tarvitse sietää tyhmien amislaisten himokkaita katseita mun rinnoistani. Ei tarvi pummata kyytiä haisevaan Toyotaan. Tarkoitatko tasavallan presidenttiä, joka on 30 vuotta vaimoaan vanhempi. Onko hyväksyttävämpää jos nainen on 32 vuotta vanhempi kuin mies. Kuhmon amislaiset kuolaavat mun rintoja.

Heti jos menee kyytiin ne ovat niitä puristelemassa ja tunkemassa kättä hameen alle. Amislaiset vetävät sätkää ja rapakaljaa. Ei tyttö joka tähtää korkealle sellaisia huoli. Lihavat ja kikattavat tytöt riittää ihan hyvin niille. Kyllä se on kainuulainen mies ihan paras! Hän peseytyy lauantaisin, kun käy saunassa. Tosin hampaiden pesu jätetään toiseen kertaan. Kalsarit panaan jalkaan niin, että ruskea tulee taakse ja keltainen eteen.

Kulttuurista hän ymmärtää sen verran, ettei se ole juotavaa. Töihin ei kerkiä, koska juuri silloin on jokin elukka ammuttava. Monesti marjat ovat kypsiä, mutta eihän mies nitä voi kerätä. Tuntuu, että Kainuulaisella miehellä on ego iso, mutta kun ottaa sen esiin se on pieni. Aina puhuvat isoja, mutta teot ovat pieniä. Parhaat on naitu muualle. Siellä se sijaitsee niin suuri kaluinen mies, nott aloppuu syyhy jalakovälistä.

Amerikassa on mitattu peniksen pituus. Keskiarvo on 14,3 cm. Pisin mitattu on 26 cm. Kuhmossa on mitattu 23 cm, mutta hän on muuttanut ulkomaille.

Keskipituus näillä kulmilla on vitsi, jota en viitsi mainita. Ylenen havainto on, että mitä useampi pyssy on miehellä sitä pienempi penis. Mun miehellä on veisimmän mittauksen mukaan 19,5. Minkälainen on todellinen herrasmies? Hän ehdottelee sopimattomia myös rumille naisille. Todellinen herrasmies ei ehdottele sopimattomia kenellekkään! Hänen ei nimittäin tarvitse Taitaa "mielenpiristyksen" mies olla petturi ja itse myös samaan kastiin kuuluva nainen.

Ei minulla ole miestä lainkaan, joten voin katsella ihan vapaasti: Ei se muija ole aina este. En ole nähnyt hänellä mitään muijaa koskaan. Ehkä hän vielä miettii, kenet valitsee Toivottavasti ei ainakaan sinunlaistasi netissäroikkujaa. Silmät tarkkana,olen huomenna kuhmossa mahdollisesti? Kyllä nyrkkikyllikki kuhmon naiset voittaa mennen tullen.

Olen kyllä vahvasti eri mieltä. Minä sanon, että pillun nuoleminen on tyydytyksen antamista miehelle. Jotkut ovat vähän aikaa nikotelleet, mutta sitten tulleet samalle ajatusviivalle.. Kyllä Kuhmossa syntynyt nainen on kiimaisin. Valitettavasti miehet täällä eivät vastaa tarpeisiin ja joudun muuttamaan Sotkamoon. Siinä voisi mennä sanat solmuun, jos niin komealta mieheltä yrittäisi kysellä kuulumisia Alkaisi vapisuttaa ja punastuttaa.

Ehkä on parempi vain ihailla hiljaa? Olen ikäni asunut Kuhmossa, eikä vastaan oo tullut komeeta miestä, suurin osa hoitoa vailla tai juoppoja, eikä fiksu mies tartte itseään pönkittää itsetuntoaan millään mustalla audilla, ilmeisesti tällä mustalla audin omistajalla on itsetunto hukassa,se voi ajella ladallakin Jos oot tuota mieltä,sokea tai ainakin huononäköinen olet.

Tai sitten olet itse sitä olemusta et komeat miehet kiertää kaukaa sut Saattaa olla, että Kuhmossa on komea ja fiksu mies. Hän on piiloutunut jonnekkin. Olen nimittäin etsinyt, etsinyt, etsinyt ja pyytänyt kavereitakin etsimään.

Nyt joudun siirtämään ihanuuteni Sotkamoon, kun kukaan ei pysty tyydyttämään minua. Neitsyestäkin tulee yleensä horo, mutta horosta ei tule neitsyttä, vaikka kuinka muuta väittäisi. Hölmö mähn olen entinen.

Voit vain arvata kuinka ihanaa olin se menettää. Kannattaa pitää silmänsä auki, se komistus voi kävellä tai autoilla vastaan missä vain. Sillä miehellä on ihana hymy ja ääni!!! Onko tää komistus pitkä ja tumma??? Ihanat ruskeat silmät jotka vie jalat alta, kannaattaa tarkkailla En ole nähnyt silmiä niin läheltä, että tietäisin värin. Olen varma, että ne ovat kauniit, kuin taivaalla tuikkivat tähdet: Mun miehellä on vihreät silmät ja tumma tukka.

Hän tykkää klassisesta- ja kamarimusiikista. Sanoi, että kannatta elää sivistyneesti, niin saa nuoren blondin. Rock festareilla käy vain ällöjä ihmisiä, jotka örvää. Ruskeasilmäinen,tumma,hiustyyli niinkuin salkkareiden jirillä, ajaa vähän erikoisemmalla autolla,,ei muita samanlaisia autoja yhtään Se hyvännäköinen on lihonut taas aika paljon.

Ei se Oo lihonu,miehistyny vain Vastaa alkuperäiseen viestiin Komea mies Kuhmossa on yksi todella komea mies. Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä. Viesti sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia.

Ei koske tutkimuskutsuja sekä osto- ja myynti-ilmoituksia. Viesti on mainos tai massapostitus. Viesti ei liity aiheeseen, tai ei ole suomea tai ruotsia. Bemarit ja hitlervolskut lipuvat katukuvassa 19tuuman alesivanteilla ,neljällä pakoputkenpäällä ,kaksoisturbolla ja nelivedolla.

Kuhmolaisilla nettiauton romupalstoilla motonetistä halpisosia tilatuilla kasattuja autonraatoja. Sarkasmismi vai kateus kaiken kaunistaa! Entinen neitsyt väittää olevansa. En ihan sijoittaisi vähiä eurojani tuohon väittämään. Tiedän, että on kasvamasa uusi sukupolvi. Pilistä on tullut ajettua ja saatu ensi kosketus seksin ihmeelliseen mailmaan.

Nyt on vuorossa todellisten kokemusten hankinta. On monta ehdokasta Kuhmon kuumimmaksi. Erään kaupan kassalla neito, joka värjää hiuksensa. Pankkineiti jolla himokas katse. Maatalouslomittaja hän tahtoo myös ns.

Sotkamossa työssä käyvä nainen, jonka suu on tarkoitettu muuhunkin kuin syömiseen. Tämä rouva, jonka mies on aina metsällä. Paina paina, paina on hänen lempisanansa. Aina takaa päin ja monta kertaa. Kiitos tiedoista, kuka on Kuhmon kuumin. Baarista löytyy aina joku innokas. Tiedän sen kaupan kassan. Hän on oikeasti kuuma. Alan miehet voisivat jakaa tietonsa, jotta nuoremmatkin pojat pääsisivät paineista.

Kyllä Kuhmun miehet on niin ihanija rakastajia nämä Kuhmun nahkatukkaratikaalimiehet,iästä riippumatta nämä ihastuttavat rakastajat. Ei se haittaa vaikka on Kontio saappaat ja metsästys- tai maastoasu. Tärkeintä miehessä on varsi ja oksan paksuus. Aivan hienoa on ollut Kuhmossa, missä erämiestä lappaa pirtissä, niin että saranat vinkuu.

Sitten vinkuu myös vuokralainen. Onpa mennyt elämä ihmeelliseksi rakaalla kotiseudullani. Ennen miehet panivat vain naisia, tai jotkut onnettomat elukoita. Miesten välistä kiimaa ei ollut näkösällä. Thaimaassa saa olla varovainen, ettei eksyladyboy: Kyllä Kuhmossa ennen sai naista helposti, tai viimeistään Kostamuksessa. Olen kyllä viestitellyt Hercules baariin Helsinkiin, että kunnon erämiestä haluavien kannattaa suunnata lomansa Kuhmoon. Erämiehet ovat nyt POP vielä kuumempia, kuin palomiehet.

Uskon, että kamarimusiikkiin tulee oikein ryntäys. Kuhmon miehet haluavat pi Hetero on vanhanaikainen homot ovat tätä aikaa. Laulajat ja näyttelijät ovat poikkeuksetta homoja tai lesboja korkeintaan jokunen bi. Yllättävän pikkumulkkuinen oli tää Kuhmosta kotoisin oleva parviainen yks harvoja bi. Voi kuulkaa kuinka homot ulvoo Kuhmon syvissä metsissä, kun sudet on jo tapettu.

Voi sitä keväistä kiimaa joka luonnossa purkautuu. Saunassa on miehen syli niin lämmin ja suu ja pe Kuhmo sinä synnin ja kiiman suuri erämaa. Minua harmittaa Kuhmon miehissä uusi ilmiö. Käyn säännöllisesti uimahallissa uimassa ja aikaisemmin sai olla katseilta rauhassa. Nykyisin huomaa usein suihkussa tai saunassa, kun miehet tuijottavat. Mikäli tuijotus kohdistuisi kasvoihin se olisi varmaan normia. Katseet kohdistuvat vartalooni ja erityisesti jalkoväliin.

Olen miettinyt, että pitääkö lopettaa ihana harrastus. Minä päätin kihlaukseni Kuhmolaisen kanssa heittämällä sormuksen koskeen. Otin hurmurin Sotkamosta, joka antoi aitoa kultaa.

Nyt on elämä pelkkää mega orgasmia. Katsoin juuri jätti Tv: Kuhmohan on täynnä sopivan kokoisilla kaluilla varustetuja miehiä, mutta valitettavasti Kuhmossa on liikaa väljiä horoja. Kyllä Karhunpolun Pentti sen tietää. Ja hänen vaimonsa myös Ihan paras tapa Kuhmossa saada naista on ryhtyä kommariksi. Ei tarvitse omistaa mitään ja rahaa antaa naiset, koska olet kommari. Mikäli sanot olevasi taiteilija erityisesti kirjailija ja kommari niin mökkisi pihassa on jono anteliaita naisia.

Siinä on vaan se se että kommunistit on sen verran älykästä väkeä että ei niitä tämän päivän Suomen köyhälistössä ole ollut aikoihin ,köyhät äänestää kepua ja kristillisiä ja se unohdettu kansa sen ryysyköyhälistön vapahtaja on soinismi. Serkkuni on osa-aika viljelijä ja tietysti Kepulainen.

Ensin sai huomattavan alennuksen. Kehui vielä saaneen koko autolle rahoituksen 1,9 korolla. Korot tietysti vähentää maatilatalouden tuotoista. Ei käy kateeksi mutta suututtaa enemmän kuin oravaa, jolla on tuhat käpyä, mutta ei yhtään hammasta. Meinasin laittaa Nissan Quashkain.

Kato nettiaotoon mullon ylimeäräsenä kaheksankakkonen gorgolla teeäksä. Älyä ja tapoja Joka puolella Suomea on härskipuheisia miehiä. Turhaapa on yksin kuhmolaisia miehiä tuosta syyttää. Fiksu mies joka ei puhu rumia ja kiroile, on älykkäämmän oloinen. Rumat puheet karkoittaa helposti etenkin vastakkaisen sukupuolen, vaikka ulkomuoto olisi ok.

Usein he ovat itseään korostavia, kuulijaa aliarvioivia, itsestään liikaa kuvittelevia tyyppejä jotka voi rumat puheensa selittää muka huumorin piikkiin. Navan alle menevä huumori on huumorista alhaisinta. Jos naista lähestyy alapääjutuilla, se on varmin tapa karkottaa hänet.

Joskus tuntuu että liekö tarkoituskin. Surullista kyllä Auervaaratkin ovat sen hoksanneet. Auervaara oli kylläkin sukupuolisesti kyvytön joka päätti päivänsä oman käden kautta.

Vei kylläkin rahat monelta varakkaalta ja yksinäiseltä naiselta luvaten naimisiinmenoa. Teos on mielenkiintoinen 26v. Nykyiset demari-tuomioistuimet antaisi ky. Kuhmolaiset miehet ovat maailman rumimpia ja haisevat tosi pahalle.

Äiti ei ole opettanut hampaiden pesua, eikä muutakaan pesua. Ihmettelen myös, että oko maaperässä lymyilevä uraani kutistanut kaikkien paikallista syntyperää olevien miesten sukukalleudet pienemmiksi kuin Lammasjärven muikut. Et ole varmaan päässyt asiallisten ja siistien kuhmolaismiesten seuraan,on ollut vaan niitä haisevia ja epäpuhtaita miehiä. Kieltämättä monista ohikulkevista miehistä pölähtää kauhea hien haju. Kyllä nyt jotain venäläistä miestä ketuttaa.

Kuhmolainen meni metsään hoitamaan nesteen ulos päästöä. Rupesi ihmetyttämään, kun siitä kohtaa oli kuljettu mehtään useasti. Seurasinpa jälkiä ja yllätys löytyi. Piilotettuja alkoholi puloja useita kymmeniä. Vahvasti jätesäkkeihin käärittyjä tupakki kartonkeja. Onpahan paremmat Juhannus juhlat, kuin olin ajatellut. Nyt kehtaa tarjota sukulaisille ja naapureillekkin. Onkohan ne Lentiiran hurjastelijat käyneet Perus Kuhmolaisen luonna juopottelemassa?

Nyt vasta on avattu toiseksi viimeinen löytöpullo. Kiitos velivenäläinen, kiitos Putin, kiitos Timsenko, kun ostit konkurssi hallin. Kännissä heti aamusta on mukava olla. Tästä kun selviän lähden heti venäläisviinan kätköjä jahtaamaan.

Huh hei ei huolen häivää. Elämä on ihanaa, kun sen vodkalla kostuttaa. Muutama otti ja kuoli,mulla ei ole huoli kun naapuri tarjoaa ilmaista viinaa, ei laskut haittaa ei elämä piinaa.

Halisuta, hylisytä luikun,kuikun neitonen saa kohta oikean muikun. Eipä ollut muikkua pöksyissä joutuupi antamaan järvi rokotiiliä rytkyttäessä. Oliko sitä neitoa rannalla joka minun rokotiiliä hellisi huolella. Viina aiheuttaa kaikkea ihmeellistä. Toivottavasti elämä kohtelee teitä huonosti, ette te kuitenkaan ole onnea ansainneet. Onpahan ukko ollut kännissä. Kyllä me olemme onnemme ansainneet. Kännikalojen sekoilu ei enää kiinnosta nostan kytkintä ja lähden Sotkamoon. Onni on siellä, missä on suuri K.

Kuhmosta se katosi ja nyt on jäljellä vain Uhmo. On Kuhmossa muutama älykäs ja mukavakin mies, mutta ne on usein ylipainosia. Juu näiden ylipainoiste kanssa pitää sanonta. You are on the topp. LIhava mies ja laiha nainen, tai päinvastoin,toinen laihduttaa alitajuisesti ja usein järjettömästi lenkkeilemällä.

Isänmaan puolesta nuoret miehet taustojen tiellä, teit isäin astumaan. Homojen juhlat Syväjärvellä isossa saunassa.

Minua ette saunaanne saa. Pysykää poissa myös uimahallista. Kuhmoboy ei tarvitse hätäillä. On niitä kavereita Nesteellä ihan tarpeeksi. Hakusessa komea mies, joka kokee tankon taikaa. Pittää olla hieno auto. Vaalea Elovena tyttö täyttää 16 v pyhänä. Vastaa alkuperäiseen viestiin Kuhmon miehet Kertokaapa mitä haluatte? Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä. Viesti sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia.

Ei koske tutkimuskutsuja sekä osto- ja myynti-ilmoituksia.

..

Loistava ruan laittaja ja saunan lämmittäjä. Kankeaa oli muukin kuin käytös. Vahinko, että muutti ulkomaille. Mielenpiristys puhuu varmaan mun miehestä.

Mutta ei oo vapaa, vielä ainakaan Mun miehestä,komea ja rikas! Tässähän minä Kuhmon komein kyll alko taas välilihhoo mieleni tekemään. Oli se jotenkin ihmeellistä, kun koko kroppa oli täynnä toista ihmistä. Itikasta ei saa orkkua joka kouristaa jopa kohtua. Landruiser miestenmiehille yli 20v. Joku puupää käytti mun nimimerkkiä, mutta hänelle ei tule Subarua. Ei voi olla kovin, jos ei pysty voittamaan mua nopeudessa.

Naiset ovat kehuneet, että olen komea. Varmasti kaikki tytöt haluavat mun kyytiin. Minulle soitti tumma komea miesääni. Henki haisi tupakalle ja whiskylle. Annoin pakit, koska aion siirtyä Sotkamoon paremmille metsästysmaille. Tietääkseni Sotkamossa ei käytetä katkaistua haulikkoa mirrin metästykseen.

Kuhmossa näyttää olevan yleinen tapa. Kuhmo on kaiken kiiman ydin. Ennenkuin mehnetit neitsyydenniin Kiimavaaran rinteellä nousi penis pystyyn. Kiimavaara on Kuhmossa ja kiima on Kuhmosta kotoisin. Kuhmolainen mies on kuin petäjä metsässä. Niin paksu tukki, ettei Suomesta löydy moista.

K kauppias kerran kysäisi, että onko koolla väliä. Minä sanoin, että paras koko on S market. Muuan toinen väitti, että XL market tuntuu sopivammalta. K kauppias huusi, ilman K: Komea mies on hän, jolle Henry Saari huusi saunassa: Mene huiluttamaan se sun vehkeesi kylmässä vedessä.

Eihän täällä muut kehtaa olla. Entinen on joogan harrastaja. Pitää olla amme, missä harrastaa. Juo vettä 6 litraa päivässä ja sitä sitten ruikkailee, kun oikein isolla työntää. Jokaisella on omat harrastuksensa. Onhan se toki kivaa, kun oikein lämmin neste huiluttaa sun kulkusia. Suomessa ei näitä hirveesti ole, mutta hyvin yleistä esim. Vai ulkomaille tutto meinaa etsimään mustaa suoroa siinä on suolen pätkä kovilla.

Komea mies käy Ekolla joka päivä Toivottavasti se pyörii kamarimusiikkiaikana paljon kaupungilla, niin turistitkin näkevät sen Kuhmon komeimman miehen: On se kyllä niin ihanan näköinen! Oli eilen torilla, ja varmaan on myös lauantaina. Muita päiviä en varmuudella osaa sanoa No meinaatkos täällä sivujen vaikutuksella ihastella vai menetkö juttusille?

Ei polttele tupakkaa, eikä ole muovipussia kädessä sillä komistuksella. Eikä istu millään penkillä, saattaa joskus kävellä vastaan. Sitä odotellessa- aurinkoista viikonloppua! Kiertelin tänääntorilla ja rannassa. Oiken komeita miehiä ei näkynyt kuin yksi. Nojaili Saabiinsa syöden jäätelöä. Minäkin siitä tikkujäätelön ja imeskelin sitä oikein antaumuksella. Aurinkolasien takaa hymyili viekkaasti. Juuri kun luulin saaneeni sen koukkuun, niin pelmahti vaimo ja lapsi paikalle.

Komea oli, muttei paikkakuntalainen. Liekkö se komistus vapailla markkinoilla? Tänäänkin se oli kaupungilla. Kannattaa pitää silmät auki! Tai veistä komea ukko puusta, niin saat ihailla omine aikoinesi Kun etsitte komeaa miestä tarkkailkaa mustaa Audia, jossa on tummennetut lasit.

Rekisterinumerosta selviää mitä kannattaa seurata, ja mitä on tarjolla. Mahtaa sen suolikaasupäästöt tuoksua ihanalle parfyymille jos saisi edes 10 metrin päästä nuuhkia. Ei sillä oo Audia Ei se edes tarvitse mitään "jatketta", kun se on niin upea mies! Lapsen tasolle jääneet tyhjäpäät luulevat jotain olevansa istuksimalla poikain kesken mustissa natsiraadoissa. Tärkeintä ei ole se auto, vaan sisältö ja tarjonta.

Olihan siinä tytöllä peukalo pystyssä, ettei hukkaan mennyt sekään keikka. Komeahan minä en polta en käytä alkomahooolia muita pahita taitaa olla vaikka toisille jakaa ei parane kertoa alaikäiset ottavat mallia. Ei pullota ku koipallot lompasassa housussa tylliä ja fylliä lahkeessa ja silti ne uskoo ja jos ei usko ni sopimoilleen lapinlisää juttuun ni pääsee naista liki nimittäin avoläpyskää korville se tuntuu kuhmossa jo rakkaudelta ja kyynel silmässä lapastellessa muistellaan avokasta lärvissä.

Oikea naistenmies ei ole siloposkihomojen mallinen vaan kuin Rasputin, Aristoteles Onassis tai Hjallis Harkimo. Hjallis, Hjallis myy sun hallis, Hjallis, Hjallis myy sun pallis. Ja Hjallis möi ilman leukoja ja vähällä hapella. Mä tykkääm vain silopääpojista molemmat päät sheivatut. Vähissä pn Kuhmon komeat miehet. Yksi olisi komea, mutta on lihonut liikaa.

Niin just Sonja84, vähissä ovat, mutta on ainakin yksi ja ihan syötävän hyvännäköinen. Miesten metsästys Kuhmon osalta on päättynyt, kun se kunnon metsämies ison aseensa kanssa muutti ulkomaille. Jäljelle jäivät nämä katkaistulla haulikolla yrittäjät. Olen suunnannut katseeni Sotkamoon ja sinne lähtee myös muuttokuorma. Sotkamo on täynnä komeita ja varakkaita miehiä. Minä täytän pyhänä 16 v. Nyt olisi komealle miehelle kysyntää. Saapi olla vanhempikin, kun on vaan kunnon auto.

Tykkään myös enämpi tankosta kuin rokista. Ajatteletteko te muuta ku rahaa? Tai jotain saatanan autoa? Sitten voisitte varmaan ajaa jotain saatanan pilistä, jossa ei vaan oo mitään helvetin järkeä. Ja hankkikaa vielä joku saatanan ruma lapsikin vielä, että maailman väkiluku vieläkin kasvaisi ja Kuhmon väkiluku kanssa!!!! Eikö se yli seitsemän miljardia ole jo ihan liikaa. Sopivan ikäinen kirjoittaakseen tämän mielipidetekstin. Mulla on tänään synttärit ja ajattelen toki rahaa ja rakkautta.

Tähän ikään päästyä voi toteuttaa unelmiaan komean miehen kanssa. Auto on aivan pakollinen, koska asun syrjässä. Kotiin ei voi miestä viedä, joten siksikin se on käytännöllinen seurusteluun. Hyvä auto ei jätä tielle ja tekee luokkatoverit katteellisiksi.

Mikähän karvakeijo sinäkin mahtanet olla tosielämässä joku piilolan mätisäkki todennäköisesti. Kerro tuntomerkkejä, etten vaan olis minä: D Vaikee sanoo jos et kerro tuntomerkkejä. Jos olen minä, eiköhän se järjesty ;. Sain juuri nettikaupasta uuden mekon ja korkokengät. Mikäli joku komea mies on liikenteessä hienolla autolla, niin lähen kyytiin. Uusi kesämekko ja korkokengät, vaaleat pitkät hiukset. Toivoisin, että romuilla ajelevat finninaamat jättävät rauhaan.

Tänään ei näkynyt sitä komeaa miestä, harmi. Ihan turhaan laitoin kesämekon päälle ja lähdin kaupungille. Oli tänään kotona lepäämässä. Huomennä käy torilla johonkin aikaan.. Mähän se olen ,olen palannut maan päälle. Ihmeellistä, kun vain ällöt amislaiset olivat liikkeellä autoilla.

Ei yhtään kunnon autoa ja komeaa miestä. Piti mennä ulkolaisen asuntoautoon. Lähtekää kaikki komeat miehet liikenteeseen. Torilla noin klo Pitkä, komea, hyvännäköinen, lihaksikas Voisin jatkaa listaa loputtomiin! No mää en näytä erityisen lihaksikkaalta, olen kyllä pitkä cm. Olen suht' normaalivartaloinen mitä lihaksikkuuteen tulee. Tarkoitus on lähitulevaisuudessa kun muutan Kuhmosta pois alkaa treenaamaan voimaa varten, koska voima ei ole koskaan heikkous.

Ei kerinnyt yksikään inhoittava amislainen pysähtyä, kun hesalainen herrasmies poimi kyytiin. Nuoren tytön on kerättävä kokemuksia. Eikai herrasmiehet vaan ehdottele kelle vaan keskellä iltaa että "tuu kyytiin"? Se vaikuttaisi mauttomalle, suorastaan amismaisen mauttomalle. Jesse ei tarvitse liftata. Iskä meni Alkoon ja läksin hitaasti kävelemään. Vaalea tyttö nahkaminari ja korkkarit saa herrasmiehet kyselemään ajo ohjeita. Mikäli on halukas antamaan ei tarvitse kävellä jalkojaan rakoille.

Kesällä on liikkeellä muitakin, kuin ällöttäviä amislaisia. Kaikki Kuhmolaiset pojat on amiksessa. Niillä on kynnenalukset mustat ja henki haisee ällölle. Autotkin haisee hirveelle, eikä ne osaa puhua kuin autoista ja sekoilusta.

Hyi mua oksettaa amislaiset. Saa mun kikattavat kaverit pitää ne. Ihanaa illalla saa taas kunnon kyytiä. Tulisuudelmalle suosittelen ehkäisyåilleriksi asperiinia. Pilleri laitetaan polvien väliin. Niin kauan kun pilleri pysyy paikoillaan on ehkäisy kunnossa. Tiedättekö sen kaupan kassan, joka värjää hiuksensa? Annoin hänelle mustan samettinauhan kaulan ympärille. Minä en ainakaan usko tuon tulisuudelman juttuja.

Blondeja pidetään tyhminä, minä en ole. Tanja Karpela oli ministeri ja kihloissa pressan kanssa. Minäkin lähen vielä Hesaanå. Tee ootte niitä sätkää vetäviä amislaisia. En teidän kyytiin lähe. Olen samaa mieltä, että täällä miehet haisevat pahalle. Mitä vanhemmiksi he tulevat sen pinttyneempi haju on.

Monen asuntokin haisee homeelta ja se tarttuu. Mutta, muista vain tyttökulta, Maalla on puhdas multa. Jalat vie alta sulta Viekkaat herrat Helsingin. Viisaat ihmiset eivät arvostele toisia, eivätkä luokittele mitä kukakin on. Tolla menolla voi olla, ettet kelpaa etes niille tupakoiville amislaisille.

Se komea mies tuoksuu ihanalle, eikä koskaan pahalle: Kotimainen porno tirkistely youtube orgiot youtube sukkahousut porno kullin imussa millainen on paras aikuisviihde nauttiva pornoa runkata mun persettä aikuisviihdetta fi karvaista pillua sisko näyttää pillua rajamäki naku. Kuntosalilla alasti gynekologi seksinovelli 24suomi pilavesi 24suomi seksinovelli suomalaista amatööri mulkku nyrkki nainti video suomityttö saa munaa mies seksi novelli hierojalla alasti piiskaa ja panokuvat vanhempaa miestä movie downloads xvideos org kiinostaa seksi videot.

Annika niskavaara vagina sex film thai hieronta pattaya thaimaa pillua pippeli anaaliin spermat spermat pilluun pannaan taas apteekeista sustanon hinta nuvaring hinta lohja kypsiä naisia saappaat evita kumisaappaat pillu video elokuvia shemale kullin hankaus pornokarhu kiimainen nainen pornoa tissit suomalaiset alastomat koti rouva mustat isot koot seksitreffit couple karhu porno com maksulliset naiset naivat video homopanot ilmaiset seksivideot leijonamies ihastuu kilpirauhasen vajaatoiminta oireet stressin fyysiset oireet 50plusmatch kokemuksia seinäjoki pimsku juutupe videot.

Vapaa sexivideo kiimainen aiti panee naista seksinovellit mökkinaapuri setä mehukkaat alastonsuomi lanka äitiä haluaisin nussia mummoa ilmaiset kuton tyttöjen kanssa eka kerta panna 14 v. Äänekoski intialaista lapsipornoa lesboseksiä kumisaappaissa nussimaan textiviestillä nussimaan seksiä kypsät akat.

Virosta videoita ilmaisia pornokertomuksia suomi pano metsikön munahaukat sihteeriopisto valtimo seksi videot sitomis videoita alastomista tytoista videoita nudismi turkissa transuja ylilauta karoliina seksi amatore elisabeta malaj. Espoo ilmaista tissipano mummo ja kyrpää. Kostea pillu kristityt sinkut että jotakin äijältä vetää kuivat.

Videos Fetish escort suomi keskustelu kuhmo - Sundbyberg Vuxen Näköjään tuo pieni vuoto tulee aina orgasmin jälkeen. Seksitreffit raahe naprapaatti helsinki. Watch cara de la hoyde sex tape porn videos for free on pussy space sex in car pov! Anna abreun alastonkuvat ilmaiset porno sivut. Peniksen koko muunnin teho muunnin tuntematon sotilas lehto tuntematon sotilas.

Pillutaivas tarjoaa tuhansia ilmaisia seksi- ja pornovideoita - tutustu laajaan valikoimaamme ilmaisia porno- ja seksivideoita ja. Pillu linjat seksi kokemuksia pyllytappi kokemuksia fistaaminen kokemuksia.

PARHAAT PORNOVIDEOT PILLUA NAAPURILTA

Toivoisin, että romuilla ajelevat finninaamat jättävät rauhaan. Tänään ei näkynyt sitä komeaa miestä, harmi. Ihan turhaan laitoin kesämekon päälle ja lähdin kaupungille. Oli tänään kotona lepäämässä. Huomennä käy torilla johonkin aikaan.. Mähän se olen ,olen palannut maan päälle.

Ihmeellistä, kun vain ällöt amislaiset olivat liikkeellä autoilla. Ei yhtään kunnon autoa ja komeaa miestä. Piti mennä ulkolaisen asuntoautoon. Lähtekää kaikki komeat miehet liikenteeseen. Torilla noin klo Pitkä, komea, hyvännäköinen, lihaksikas Voisin jatkaa listaa loputtomiin! No mää en näytä erityisen lihaksikkaalta, olen kyllä pitkä cm. Olen suht' normaalivartaloinen mitä lihaksikkuuteen tulee. Tarkoitus on lähitulevaisuudessa kun muutan Kuhmosta pois alkaa treenaamaan voimaa varten, koska voima ei ole koskaan heikkous.

Ei kerinnyt yksikään inhoittava amislainen pysähtyä, kun hesalainen herrasmies poimi kyytiin. Nuoren tytön on kerättävä kokemuksia. Eikai herrasmiehet vaan ehdottele kelle vaan keskellä iltaa että "tuu kyytiin"? Se vaikuttaisi mauttomalle, suorastaan amismaisen mauttomalle. Jesse ei tarvitse liftata. Iskä meni Alkoon ja läksin hitaasti kävelemään.

Vaalea tyttö nahkaminari ja korkkarit saa herrasmiehet kyselemään ajo ohjeita. Mikäli on halukas antamaan ei tarvitse kävellä jalkojaan rakoille. Kesällä on liikkeellä muitakin, kuin ällöttäviä amislaisia. Kaikki Kuhmolaiset pojat on amiksessa.

Niillä on kynnenalukset mustat ja henki haisee ällölle. Autotkin haisee hirveelle, eikä ne osaa puhua kuin autoista ja sekoilusta. Hyi mua oksettaa amislaiset. Saa mun kikattavat kaverit pitää ne. Ihanaa illalla saa taas kunnon kyytiä. Tulisuudelmalle suosittelen ehkäisyåilleriksi asperiinia. Pilleri laitetaan polvien väliin.

Niin kauan kun pilleri pysyy paikoillaan on ehkäisy kunnossa. Tiedättekö sen kaupan kassan, joka värjää hiuksensa? Annoin hänelle mustan samettinauhan kaulan ympärille. Minä en ainakaan usko tuon tulisuudelman juttuja. Blondeja pidetään tyhminä, minä en ole.

Tanja Karpela oli ministeri ja kihloissa pressan kanssa. Minäkin lähen vielä Hesaanå. Tee ootte niitä sätkää vetäviä amislaisia. En teidän kyytiin lähe.

Olen samaa mieltä, että täällä miehet haisevat pahalle. Mitä vanhemmiksi he tulevat sen pinttyneempi haju on. Monen asuntokin haisee homeelta ja se tarttuu.

Mutta, muista vain tyttökulta, Maalla on puhdas multa. Jalat vie alta sulta Viekkaat herrat Helsingin. Viisaat ihmiset eivät arvostele toisia, eivätkä luokittele mitä kukakin on. Tolla menolla voi olla, ettet kelpaa etes niille tupakoiville amislaisille. Se komea mies tuoksuu ihanalle, eikä koskaan pahalle: Voisinpa haistella vähän juuri nyt.

Toyota Corolla on auto jota inhoan. Iskä ostaa aina Toyotan, onneksi sentään Avensiksen nykyisin. Sitäpaitsi lukiolaiset ovat liian kokematomia tytölle, joka haluaa kokemuksia. Aikuinen mies ja Mersu. Mä aion päästä pitkälle. Hyppää taksiin joka on mersu se vie sinut niin kaus kuin haluat. Xins miten kuvittelet, että taksikuski kelpaisi tytölle, joka on rintava blondi. Näin nuorena, jos on isot rinnat, niin aikuisena naisena ne on valtavat.

Sitäpaitsi aion pitää kropan kunnossa. Mulle kelpaa vain tasokas mies. Äiskä sanoi, että hyväksy vain sellainen mies joka saa sut märäksi. Iskä kehoti ottaa mies jolla on hyvä ammatti.

Siis palomies jolla on mersu ja letku jolla kastella. Surkastuneet sukupuolielimet Ei varmaan ole paras vaihtoehto elämänsä alussa olevalle kiihkeälle blondille.

Palomies jolla on kylän suurin kypärä ja letku letkeä on toista. Niillä liksoilla ei vaan kunnon Mersuja ostella. Se komea mies on niin kohtelias, että avaa naiselle oven ja vie ulos syömään. Miksi kaikki miehet eivät ole samanlaisia?! Onneksi eivät,on hyvä että on muitakin kuin stereotypioida. Jokohan firekiss on saanut uudet kengät jalkaansa laitettua.

Aktiivinen ketju ,sata viestiä tyhjästä asiasta. Lentiirassa on puutteisiä ämmie joilta kollehtia löytyy piirongin laatikosta kun persjalkaukonkääpä on saunomassa vertaistensa parissa.

Vesku Loirilla on tungosta naisista Lenitaa myöten kehuvat kyvykästä miestä. Eipä taida Kuhmosta löytyä ,autonromut munanjatkeena raukoilla ,. Loirolla ei ole edes ajokorttia. Hän ajaa ihan muuta kuin autoa. Jollakin saatta olla lippu Porin Jazzeihin Loiron konserttiin. Pistäytyy varmaankin konsertin jälkeen jatko kemuissa.

Toivottavasti ei ketään ketuta. Loirollaa oli tosi hyvä konsertti. Tuleeko Anglialla vai Sierralla. Teuvo on ällö amislainen. Sierra sammui kerran levikkeellle ja heti oli kuskin käsi rinnoissa ja haarovälissä. Minä olen nuori, mutta tahdon tasoa. Amislaisille kelpaa meidän koulusta ne kikattajat ja pulleat.

Ei ole synti olla amislainen, mutta on se suvulle suuri häpeä. Kuhmon komein mies ei ollut rompetorillakaan. Oli monta muuta, mutta ei ollenkaan niin hyvännäköistä. Voi että sillä miehellä on lihaksikkaat ja karvaiset käsivarret! Oletko käväissyt Korkeasaaressa äskettäin? Komealla miehellä vaan nähnyt tosi karvaiset kädet ;. Ei mennyt rahat hukkaan, kun ostin nahka minarin ja korkokengät viimeisillä lapsilisilläni.

Nt ei tartte sietää enää niitä pullaa ja karkkia mussuttavia kavereita, jotka eivät mahdu mekkoihinsa. Ei tartte kuunnella kikatusta, kun likat puhuvat poikaystävistään. Enää ei tarvitse sietää tyhmien amislaisten himokkaita katseita mun rinnoistani. Ei tarvi pummata kyytiä haisevaan Toyotaan. Tarkoitatko tasavallan presidenttiä, joka on 30 vuotta vaimoaan vanhempi. Onko hyväksyttävämpää jos nainen on 32 vuotta vanhempi kuin mies. Kuhmon amislaiset kuolaavat mun rintoja. Heti jos menee kyytiin ne ovat niitä puristelemassa ja tunkemassa kättä hameen alle.

Amislaiset vetävät sätkää ja rapakaljaa. Ei tyttö joka tähtää korkealle sellaisia huoli. Lihavat ja kikattavat tytöt riittää ihan hyvin niille. Kyllä se on kainuulainen mies ihan paras! Hän peseytyy lauantaisin, kun käy saunassa. Tosin hampaiden pesu jätetään toiseen kertaan. Kalsarit panaan jalkaan niin, että ruskea tulee taakse ja keltainen eteen. Kulttuurista hän ymmärtää sen verran, ettei se ole juotavaa. Töihin ei kerkiä, koska juuri silloin on jokin elukka ammuttava.

Monesti marjat ovat kypsiä, mutta eihän mies nitä voi kerätä. Tuntuu, että Kainuulaisella miehellä on ego iso, mutta kun ottaa sen esiin se on pieni. Aina puhuvat isoja, mutta teot ovat pieniä. Parhaat on naitu muualle. Siellä se sijaitsee niin suuri kaluinen mies, nott aloppuu syyhy jalakovälistä. Amerikassa on mitattu peniksen pituus. Keskiarvo on 14,3 cm. Pisin mitattu on 26 cm. Kuhmossa on mitattu 23 cm, mutta hän on muuttanut ulkomaille.

Keskipituus näillä kulmilla on vitsi, jota en viitsi mainita. Ylenen havainto on, että mitä useampi pyssy on miehellä sitä pienempi penis. Mun miehellä on veisimmän mittauksen mukaan 19,5. Minkälainen on todellinen herrasmies?

Hän ehdottelee sopimattomia myös rumille naisille. Todellinen herrasmies ei ehdottele sopimattomia kenellekkään! Hänen ei nimittäin tarvitse Taitaa "mielenpiristyksen" mies olla petturi ja itse myös samaan kastiin kuuluva nainen. Ei minulla ole miestä lainkaan, joten voin katsella ihan vapaasti: Ei se muija ole aina este. En ole nähnyt hänellä mitään muijaa koskaan.

Ehkä hän vielä miettii, kenet valitsee Toivottavasti ei ainakaan sinunlaistasi netissäroikkujaa. Silmät tarkkana,olen huomenna kuhmossa mahdollisesti? Kyllä nyrkkikyllikki kuhmon naiset voittaa mennen tullen. Olen kyllä vahvasti eri mieltä. Minä sanon, että pillun nuoleminen on tyydytyksen antamista miehelle.

Jotkut ovat vähän aikaa nikotelleet, mutta sitten tulleet samalle ajatusviivalle.. Kyllä Kuhmossa syntynyt nainen on kiimaisin. Valitettavasti miehet täällä eivät vastaa tarpeisiin ja joudun muuttamaan Sotkamoon.

Siinä voisi mennä sanat solmuun, jos niin komealta mieheltä yrittäisi kysellä kuulumisia Alkaisi vapisuttaa ja punastuttaa. Ehkä on parempi vain ihailla hiljaa? Olen ikäni asunut Kuhmossa, eikä vastaan oo tullut komeeta miestä, suurin osa hoitoa vailla tai juoppoja, eikä fiksu mies tartte itseään pönkittää itsetuntoaan millään mustalla audilla, ilmeisesti tällä mustalla audin omistajalla on itsetunto hukassa,se voi ajella ladallakin Jos oot tuota mieltä,sokea tai ainakin huononäköinen olet.

Tai sitten olet itse sitä olemusta et komeat miehet kiertää kaukaa sut Saattaa olla, että Kuhmossa on komea ja fiksu mies. Hän on piiloutunut jonnekkin. Olen nimittäin etsinyt, etsinyt, etsinyt ja pyytänyt kavereitakin etsimään. Nyt joudun siirtämään ihanuuteni Sotkamoon, kun kukaan ei pysty tyydyttämään minua.

Neitsyestäkin tulee yleensä horo, mutta horosta ei tule neitsyttä, vaikka kuinka muuta väittäisi. Hölmö mähn olen entinen. Missähän ne paikalliset homomiehet kokoontuvat? Pitääkö paikkansa, että Kuhmossa homomiehillä on vihreät vaatteet? Nesteenkahvio on paras paikka, joku Paavon siellä porukan vetäjänä! Sitä reikää juuri haettiin. Onko se vetäjä oikea- vai kaappihomo. Onko niillä vihreät jahtipuvut?

Käyttävätkö korvarenkaita, tai muita yleisiä merkintöjä? Ei viitsisi vieraassa paikassa mennä kyseleen tyhmiä kunnanjohtajalta, jos ei ola alan miehiä. Mänin semmoseen pullapuotiin ostamaan perunapiirakkaa. Vieressä asioinut erämies heti kyseli, jotta eikö ripsipiirakka kiinnosta.

Heti pääsin Syväjärvelle jahtimiesten kanssa saunaan. Otettiin olutta ja vähän muutakin. Pidettiin sitten myös miesten kivaa. Kyllä Paavon tunnistaa porukasta himokkasta katseesta, sillä Paavo ei ole syönnyt lihatuotteita vuosikausiin hän oikea kasvissyöjä, kyllä Paavolle lihakin kelpaa imeskeltäväksi ja lihasta irtoavat nesteet ovat hänen suurinta herkkua ja vitamiinen lähde! Kalasaaliit ovat olleet uskomtomia, Korvasienien keruulla on pystynyt maksamaan mökin vuokran ja ylikin on jäänyt.

Näin pienellä paikkakunnalla on yllättävän paljon miehiä, jotka ymmärtävät poikamiehen poltteen. Mistä tulee jactmies,littuun painunut niska,isopäinen,kalju,haisoo kuselle. No Kuhmolainen peuransuojelia,suenpelkääjä akan mekon alta piilosta tullu haukkomaan raitista ilimoo.

Missä naisia on kivoja semmosia häh??!!! Olen 8 vuotias ja mitä tämä on? Kuhmolainen mies voittaa helposti Turkulaisen. Turkulainen on tunnetusti suomen tyhmin.

Kuhmolainen mehtämies voittaa läntisen kaimansa Turkulainen mies heitettiin ulos Imatran Valtionhotellista, ja masturboi ulkopuolella, koska portsari sanoi: Olen miettinyt tässä auton vaihtoa ja miettinyt, että mikä auto sopisi parhaiten näille leveysasteille.

Bemari on nyt hyvin suosittu, mutta takavetoisena jää helposti sutinaan hankeen. Audi on liian pramea näille raiteille. Mikäli jollain on myynnissä alle 50 tkm ajettu automaatti Toyota niin voi tuoda sen näytille. Olen maanantaina Shellin kahviossa n. Klo 12 ja sitten jokapäivä samaan aikaan, kunnes kaupat syntyy. Mikäli on hyvin pidetty enemmänkin ajettu huomioidaan. No nyt minä ymmärrän miksi Kuhmossa silloin tällöin käydessäni niin helposti pillua saa.

Mistä nä soat ku minä en vaekka oun asunna teällä koko ikäni? Eikö sitä ossoa kyssyö vae mikä satana siinä ON?? Kuhmossa saa kyllä helposti. Naiset on kiimassa, koska miehet ovat metällä tai kalassa tai miesten hommissa. Kapakkiin ei tarvitse mennä. Asian voi esittää suoraan vaikka kaupassa tai miksei kadullakin.

Tekee vain tikusta asiaa ja kun keskusteluyhteys on auki niin pamauttaa suoraan. Ulkopaikkakuntalaiset ja erityisesti ulkomaalaiset ovat erikoisasemassa. Monesti heidän ei tarvitse pyytää, vaan heiltä pyydetään. Miehen puutteessa ei myöskään tarvitse olla, mikäli hyvin vaatimaton mies käy. Kuhmo on suomen homoystävällisin paikkakunta. Homoja on paljon ja he käyvät hanakasti pyydykseen. Saunottavat kunnolla ja vievät viimeisetkin mehut miehestä.

Kamarimusiikki vetää erityisesti sinkkunaisia ja homomiehiä. Joka kesä rannat täyttyvät lempivistä. Naisena eläminen Kuhmossa merkitsee jatkuvaa puutegtta. Kyvykkäitkä miehiä on hyvin vähän. Niitä samoja joutuu käyttämään. Totta on, että kamarimusiikki on kiima aikaa täällä. Muusikot ja turistit panevat parastaan. Minä muuten tiedän kenellä Kuhmolaisella miehellä on suurin vehje. En kerro vielä, mutta syksyllämuutan ja silloin paljastan.

Päätä päiväsi Elannon kahvilla, on se mainos. Ei se ole termos, vaikka samankokoinen. Tiedän, että termos on mukana, mutta repussa.

Nythi haluttasi va ku ei niin ei kukapa se nakin kokosta tahtosi oma sormihi mahtaa olla niillä isompi piru kuitenni,itkettää. Kuhmossa on Suomen urheilullisimmat miehet. Bemarit ja hitlervolskut lipuvat katukuvassa 19tuuman alesivanteilla ,neljällä pakoputkenpäällä ,kaksoisturbolla ja nelivedolla,näitä ei nettiauton romupalstoilla löydy eikä motonetistä halpisosia tilailla näihin kuten köyhälistön Sotkamossa.

Juu ei prinssinnakit kiinnosta. Vehkeitten pitää olla kunnossa ja komiat, ennenkuin Kuhmon kuumin suostuu lemmen leikkeihin. Bemarit ja hitlervolskut lipuvat katukuvassa 19tuuman alesivanteilla ,neljällä pakoputkenpäällä ,kaksoisturbolla ja nelivedolla.

Kuhmolaisilla nettiauton romupalstoilla motonetistä halpisosia tilatuilla kasattuja autonraatoja. Sarkasmismi vai kateus kaiken kaunistaa! Entinen neitsyt väittää olevansa. En ihan sijoittaisi vähiä eurojani tuohon väittämään. Tiedän, että on kasvamasa uusi sukupolvi. Pilistä on tullut ajettua ja saatu ensi kosketus seksin ihmeelliseen mailmaan.

Nyt on vuorossa todellisten kokemusten hankinta. On monta ehdokasta Kuhmon kuumimmaksi. Erään kaupan kassalla neito, joka värjää hiuksensa. Pankkineiti jolla himokas katse. Maatalouslomittaja hän tahtoo myös ns. Sotkamossa työssä käyvä nainen, jonka suu on tarkoitettu muuhunkin kuin syömiseen.

Tämä rouva, jonka mies on aina metsällä. Paina paina, paina on hänen lempisanansa. Aina takaa päin ja monta kertaa. Kiitos tiedoista, kuka on Kuhmon kuumin. Baarista löytyy aina joku innokas. Tiedän sen kaupan kassan. Hän on oikeasti kuuma. Alan miehet voisivat jakaa tietonsa, jotta nuoremmatkin pojat pääsisivät paineista. Kyllä Kuhmun miehet on niin ihanija rakastajia nämä Kuhmun nahkatukkaratikaalimiehet,iästä riippumatta nämä ihastuttavat rakastajat.

Ei se haittaa vaikka on Kontio saappaat ja metsästys- tai maastoasu. Tärkeintä miehessä on varsi ja oksan paksuus. Aivan hienoa on ollut Kuhmossa, missä erämiestä lappaa pirtissä, niin että saranat vinkuu. Sitten vinkuu myös vuokralainen. Onpa mennyt elämä ihmeelliseksi rakaalla kotiseudullani. Ennen miehet panivat vain naisia, tai jotkut onnettomat elukoita. Miesten välistä kiimaa ei ollut näkösällä. Thaimaassa saa olla varovainen, ettei eksyladyboy: Kyllä Kuhmossa ennen sai naista helposti, tai viimeistään Kostamuksessa.

Olen kyllä viestitellyt Hercules baariin Helsinkiin, että kunnon erämiestä haluavien kannattaa suunnata lomansa Kuhmoon. Erämiehet ovat nyt POP vielä kuumempia, kuin palomiehet.

Uskon, että kamarimusiikkiin tulee oikein ryntäys. Kuhmon miehet haluavat pi Hetero on vanhanaikainen homot ovat tätä aikaa. Laulajat ja näyttelijät ovat poikkeuksetta homoja tai lesboja korkeintaan jokunen bi. Yllättävän pikkumulkkuinen oli tää Kuhmosta kotoisin oleva parviainen yks harvoja bi. Voi kuulkaa kuinka homot ulvoo Kuhmon syvissä metsissä, kun sudet on jo tapettu.

Voi sitä keväistä kiimaa joka luonnossa purkautuu. Saunassa on miehen syli niin lämmin ja suu ja pe Kuhmo sinä synnin ja kiiman suuri erämaa.

Minua harmittaa Kuhmon miehissä uusi ilmiö. Käyn säännöllisesti uimahallissa uimassa ja aikaisemmin sai olla katseilta rauhassa. Nykyisin huomaa usein suihkussa tai saunassa, kun miehet tuijottavat.

Mikäli tuijotus kohdistuisi kasvoihin se olisi varmaan normia. Katseet kohdistuvat vartalooni ja erityisesti jalkoväliin. Olen miettinyt, että pitääkö lopettaa ihana harrastus. Minä päätin kihlaukseni Kuhmolaisen kanssa heittämällä sormuksen koskeen.

Otin hurmurin Sotkamosta, joka antoi aitoa kultaa. Nyt on elämä pelkkää mega orgasmia. Katsoin juuri jätti Tv: Kuhmohan on täynnä sopivan kokoisilla kaluilla varustetuja miehiä, mutta valitettavasti Kuhmossa on liikaa väljiä horoja. Kyllä Karhunpolun Pentti sen tietää. Ja hänen vaimonsa myös Ihan paras tapa Kuhmossa saada naista on ryhtyä kommariksi. Ei tarvitse omistaa mitään ja rahaa antaa naiset, koska olet kommari.

Mikäli sanot olevasi taiteilija erityisesti kirjailija ja kommari niin mökkisi pihassa on jono anteliaita naisia. Siinä on vaan se se että kommunistit on sen verran älykästä väkeä että ei niitä tämän päivän Suomen köyhälistössä ole ollut aikoihin ,köyhät äänestää kepua ja kristillisiä ja se unohdettu kansa sen ryysyköyhälistön vapahtaja on soinismi.

Serkkuni on osa-aika viljelijä ja tietysti Kepulainen. Ensin sai huomattavan alennuksen. Kehui vielä saaneen koko autolle rahoituksen 1,9 korolla. Korot tietysti vähentää maatilatalouden tuotoista. Ei käy kateeksi mutta suututtaa enemmän kuin oravaa, jolla on tuhat käpyä, mutta ei yhtään hammasta.

Meinasin laittaa Nissan Quashkain. Kato nettiaotoon mullon ylimeäräsenä kaheksankakkonen gorgolla teeäksä. Älyä ja tapoja

Suomi keskustelu kuhmo seksi saappaat

Seksiseuraa vantaa bb leina suihku